PAKOHUONE KÄPÄLÄMÄKI
ASEMAN KAHVILA
Yllättävän raideongelman takia junanne joutuu muuttamaan reittiä ja lähteä kiertotielle. Kiertoreitti sisältää myös junanvaihdon ja te ainoina matkustajina jäätte odottamaan toista junaa vanhalle, hämyisälle asemalle.
Asema on hiljainen, näyttää kuin se ei olisi ollut käytössä vuosikausiin. Toinen juna saapuu asemalle vasta tunnin kuluttua, ja päätätte lähteä tutkimaan paikkoja. Aseman kahvilassa pilkottaa valoa, joten sen on oltava auki. Ja kyllä vain, kahvilan ovi on auki ja kahvila näyttää kukoistavalta muuhun aseman miljööseen verrattuna.
Muita asiakkaita ei ole ja hetken huhuiltuanne huomaatte henkilökunnankin puuttuvan. Näyttää siltä, että paikalta on lähdetty kiireellä. Uteliaisuutenne herää ja päätätte hieman tutkia paikkoja selvittääksenne syyn tyhjälle kahvilalle. Onhan teillä tunti aikaa ennen kuin junanne lähtee!
HUOM! Huone ei ole esteetön.
Suositusikäraja peliin illman aikuista on 12 vuotta, tätä nuoremmat ovat tervetulleita aikuisten seurassa.
Vaikeusaste 3,5/5
Lukoton elämys!
SYYTÖN MIES
Eletään Mäntsälän kapinan jälkeistä aikaa vuonna 1932. Kapina saatiin kukistettua, mutta jälkipyykkiä pestiin vielä pitkään. Pahimpia kapinoitsijoita pidätettiin ja yksi heistä oli mäntsäläläinen talonpoika Veikko.
Nyt kuitenkin näyttää siltä että virkavallalla ei ole tarpeeksi näyttöä vangita Veikkoa, sillä hänellä tuntuu alibeja riittävän. Todistajana Veikon puolesta toimii nuhteeton naapurin Helga, jonka sanaan on aina voinut luottaa.
Veikko vapautetaan pian, jos todisteita häntä vastaan ei löydy. Virkavalta tarvitsee apuanne ja viimeisenä oljenkortena on tutkia Veikon asunto perin pohjin. Onko Veikko syyllinen kapinointiin, vai sittenkin syytön mies?
Suositusikäraja peliin ilman aikuista on 12 vuotta, tätä nuoremmat ovat tervetulleita aikuisten seurassa.
Vaikeusaste: 4/5